Valitse lapsellesi oikeanlainen reppu

Kesäloma matkoineen ja retkineen lähestyy. Kaikki tarvittavat tavarat täytyy pakata mukaan. On tärkeätä, että lapset käyttävät oikeantyyppistä reppua, joka ei vahingoita selkää. Tähän postaukseen olemme listanneet asioita, joita kannattaa ajatella uutta reppua hankkiessa.
 

Kuinka suuri repun tulee olla?
Uutta selkäreppua hankkiessa on hyvin tavallista ajatella taloudellisesti ja ostaa lapselle suurempi reppu kuin mitä lapsi oikeastaan tarvitsee. ”Lapsi kasvaa nopeasti” ja ”ettei tarvitse ostaa uutta joka vuosi”, ovat tavallisimmat perustelut. Lasten laukkuhankinnoissa tulisi kuitenkin keskittyä painoon ja soveltuvuuteen. Lasten luusto on aikuisiin verrattuna pehmeämpää ja hennompaa, ja liian suuri reppu saattaa johtaa selän liialliseen kuormittamiseen. Lähtökohtana voidaan pitää, että reppu sisältöineen saa painaa korkeintaan 15 % lapsen painosta.

  • Repun tulee istua tukevasti selkää vasten
  • Reppu ei saa olla leveämpi kuin lapsen selkä
  • Repun tulee istua kokonaan takapuolen yläpuolella
     

Jaa paino oikealla tavalla
Repun monet taskut ja lokerot ovat käytännöllisiä, mutta saattavat johtaa kuorman epätasaiseen jakautumiseen. Onkin ensisijaisen tärkeää huolehtia repun sisällön pakkaamisesta tasaisesti ja ettei toinen puoli repusta paina enemmän kuin toinen. Repuissa on usein sivutaskut molemmilla puolilla. Vältä laittamassa täyttä vesipulloa tai jotakin muuta painavaa vain toiseen taskuun. Sivutaskut tulisikin täyttää kevyemmillä tavaroilla. Kuorman tasaiseen jakautumiseen voi vaikuttaa myös säätämällä repun korkeutta olkahihnoja apuna käyttäen.

  • Repun selkäosan tulisi olla pehmustettu. Optimaalinen selkäpehmuste on lisäksi jaettu kahteen osaan, jotta selkärangalle jää tilaa.
  • Repun sisältö tulee pystyä jakamaan tasaisesti.
  • Repussa tulee olla rintaremmi, jonka avulla reppu istuu lapsen selässä tukevasti.
  • Repussa tulee olla leveät olkahihnat.
  • Repun vetoketjut ja soljet ovat helppokäyttöisiä, jotta lapsi pystyy käsittelemään niitä itse.
  • Repussa on vettähylkivä pinta.

Tässä alla on esillä seitsemän reppua, jotka vastaavat listan suosituksia – siis erinomaisia valintoja kesän matkoille, retkille ja koulun alkuun!

Ryggsäckisar3-GIF.gif1. Smallstuff  Reppu Star, Sininen  2. Beckmann Mini Urban Reppu, Punainen
3. Beckmann Classic Reppu  4. Smallstuff Reppu Eläimet, Sininen
5. Beckmann Classic Reppu, Berry  6. Beckmann Urban Midi Reppu, Harmaa
7. Beckmann Mini Urban Reppu, Keltainen

Käy täällä tutustumassa koko valtavaan reppuvalikoimaamme!

 

 

______________________________________________________________
@fitfunfamilyblog