Viljele yhdessä lasten kanssa

Tuoksuvia yrttejä, auringon lämmittämiä punaposkisia tomaatteja ja rapeita salaatinlehtiä. Lapset rakastavat itsekasvatettujen vihannesten poimimista ja puuhastelua vanhempiensa kanssa.

Yrttien ja kasvien viljelemisessä voi yhdistää yhdessäolon, oppimisen ja terveellisen ruoan. Tässä artikkelissa kerromme muutamia mutkattomia viljelyvinkkejä niin oman pihan omistajille kuin kerrostalon asukeillekin. Jutussa mainitut kasvit on valittu lapsia ajatellen, ja ne ovat kaikki helppohoitoisia ja nopeasti kasvavia.

Helppoja hyötykasveja ikkunalaudalla
Mikäli asutte asunnossa, jossa ei ole parveketta tai muuta ulkotilaa, voi kasvattamisen hoitaa kukkaruukuissa ja lautasilla. Tyhjistä maitopurkeista saa ruukkuja, joita on hauskaa koristella yhdessä maalaamalla. Viljelyinspiraation iskiessä teidän ei edes tarvitse lähteä puutarhakauppaan ostoksille, vaan siemeniä löytyy usein omasta keittiöstä.

Versoja voileivän päälle
Voileipäkrassi on erinomainen valinta lasten ensimmäiseksi viljelykasviksi. Se on koko perheen takuuvarma suosikki, sillä se itää melkein silmissä ja jo muutaman päivän kulutta sitä voi leikata leivän päälle tai koristeeksi keittoannokseen. Aurinkoisella ikkunalaudalla viihtyvä ja paljon satoa tuottava hyötykasvi on chili, joka maistuu tacokastikkeen mausteena. Auringonkukan siemenet tuottavat maukkaita versoja lisukkeeksi salaatteihin. Valkosipulinkynnen voi tökätä multaan kärki ylöspäin, ja siitä kasvavaa versoa voi leikata mausteeksi leivän päälle ja ruoan laittoon. Anna lapsesi liottaa kourallinen kuivattuja herneitä yön yli vedessä ja painella ne sitten multaan. Parissa viikossa ruukussa seisoo 10–15 cm pituisia herneenversoja, joista saatte ruoka-annosten päälle kauniita ja terveellisiä lisukkeita.

Parvekeviljelyn rajattomat mahdollisuudet
”Voisitko hakea rakuunaa ja rosmariinia parvekkeelta?” Tämän ruoanlaiton lomasta huudetun kunniatehtävän lapset suorittavat innolla. Parvekkeella voi viljellä melkein mitä tahansa kiinnostuksesta ja tarmokkuudesta riippuen. Viljelyastioita löytyy jokaiseen tavoitteeseen ja parvekkeen kokoon sopivia: pieniä, suuria, korotettuja, kokoontaitettavia, lasitettuja, roikkuvia, irrotettavalla sisäosalla ja niin edelleen.

Ämpäriperunoita parvekkeella
Kokeilkaa vaikkapa uusien perunoiden viljelyä ämpärissä! Edes halla ei pysty pilaamaan satoa, koska ämpärin voi siirtää yöksi sisätiloihin. Piristäkää parveketta värikkäillä kehäkukilla, jotka ovat kauniita, helposti kasvatettavia ja syötäviä. Salaatit ovat kiitollisia parvekkeella kasvatettavia hyötykasveja, sillä satoa voi korjata jo neljän viikon kuluttua. Ruohosipuli ja persilja ovat helppohoitoisia ja suosittuja ruoanlaitossa. Lasten suosikkiyrtti, minttu, tuoksuu ihanan raikkaalle ja sen lehdistä voi valmistaa maukasta teetä.

@carolaekman Woodlii, Fippla, Pinepeak 1.jpg

Terveellinen välipala omalta pihamaalta
Avomaalla kasvatettavat kasvit saattavat helposti tallautua leikin tiimellyksessä. Viljelylaatikot ovatkin mainio paikka lapsiperheille kasvattaa yrttejä ja vihanneksia. Käyttämättömäksi jäänyt hiekkalaatikko saattaa sopia tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Auringonkukkien korkeus on lasten mielestä kiehtovaa, joten voitte kisata perheen kesken korkeimman kukan kasvattamisesta. Leikkimielinen kilpailu saattaa auttaa lapsia muistamaan hoitaa kukkaa koko kesän ajan. Porkkanoita on hauskaa vedellä ylös kuohkeasta mullasta ja nakertaa välipalaksi. Mansikat ja muut marjat ovat lasten kestosuosikkeja, eikä ihme, ovathan ne herkullisia ja kaiken lisäksi sopivan kokoisia pienin sormin poimittaviksi.

@www.lavendelblog.de_woodlii16.jpg
Fippla Puutarhatarvikkeet

Oppi, ilo ja yhdessäolo
Kasveja viljelemällä lapsi oppii ymmärtämään, kuinka ekosysteemi toimii ja kuinka ruokaa tuotetaan. Lapsi oppii myös pitkäkestoisesti pitämään huolta jostakin. Videopelien kautta nopeasti saatavan tyytyväisyyden tunteen vastapainoksi, lapsi oppii pitkäjänteisyyttä. Satoa odotellessa voitte yhdessä askarrella pelottavan variksenpelättimen ja maalata taimille kauniit nimikyltit. 

 

____________________________________________________________

www.msn.com/fi-fi/uutiset/
www.plantagen.fi/viljele-parvekkeella
ellanreseptikirja.blogspot.com
www.plantagen.fi
www.odla.nu
naturochtradgard.se
www.hasselforsgarden.se

@kidzu.co
@carolaekman
@www.lavendelblog.de