Iidan matkassa -blogin Iida Åfeldt toimii Trends-blogin vieraskynäilijänä tällä viikolla ja kertoo, minkälaisia ennakkoluuloja hän on tulevana yksinhuoltajana kohdannut sekä mitä ajatuksia nykyajan perhemallit hänessä herättävät.

Minulle sanasta ”yksinhuoltaja” tulee mieleen vanhempi, joka on lapsen päätoiminen huoltaja. Hän huolehtii lapsesta, on vastuussa lapsesta ja kasvattaa lasta pääosin yksin.  Hän on lapsen asioista päättävä osapuoli ja jakaa arjen lapsen kanssa.

Minä olen jo nyt raskauteni aikana ehtinyt huomata, miten negatiivinen kaiku yksinhuoltajuudella on. Yksinhuoltajat nähdään heikompina kasvattajina, koska heillä ei ole toisen vanhemman henkistä eikä taloudellista tukea. Yksinhuoltajat lapsineen koetaan yhteiskunnan ”riesana”, sillä lapsen elättämiseen joutuu osallistumaan jokainen veronmaksaja. Monet tuntuvat ajattelevan, ettei yksinhuoltajalla ole mahdollisuutta tarjota lapselleen yhtä hyvää elämää kuin kahden huoltajan perheissä, jolloin heidän lapsistaan tulee kuin automaattisesti huonompiosaisia. Yksinhuoltajan elämä on raskasta, vaikeaa ja yksinäistä.

”Yh-äitien lasten elämä on aina paskempaa. Säälin lastasi, taas yksi äpärä lisää yhteiskunnan maksettavaksi.”

Tällainen kommentti on suoraan blogistani. Kommentti on vain yksi esimerkki, mutta kuvastaa hyvin asenteita, joita yksinhuoltajat kohtaavat.

Minulle on sanottu, että etsin kumppania elättämään itseäni ja tulevaa lastani. Vaikka yksinhuoltajalla voi olla taloudellisesti tiukempaa kuin kahden huoltajan perheessä, ei se tarkoita, ettei yksinhuoltaja kykenisi elättämään perhettään. Yksinhuoltajana voi pärjätä todella hyvin vaikka se varmasti vaatiikin suunnittelua ja asioiden priorisointia. Itse tulevana yksinhuoltajana käyn palkkatyössä ja maksan veroja, joten en koe vieväni kenenkään toisen rahoista yhtään mitään. Toinen yleinen pelko on, että lapseni jää ilman isää, ilman miehenmallia, ilman toisen vanhemman rakkautta. Lapsella voi olla valtavasti rakkautta ympärillään, sillä biologisuus ei määritä rakkautta tai kiintymyssuhdetta. Miehenmallin sijaan haluan, että lapsellani on erilaisia ihmisenmalleja, olivat he sitten naisia tai miehiä.

Tämä päivänä yksinhuoltajia on enemmän kuin koskaan. Yksinhuoltajuus on varmasti raskasta, muttei sitä yhtään helpota negatiivinen asenne. Raskasta voi olla myös kahden huoltajan perheissä, kuten vaikeaa ja yksinäistäkin välillä. Nuo tunteet eivät liity vain yksinhuoltajuuteen vaan vanhemmuuteen yleensä.

Aina yksinhuoltajuus ei ole edes oma valinta. Toinen huoltaja voi menehtyä. Monesti yksinhuoltajuuteen ajaudutaan kuitenkin eron jälkeen, jolloin toinen huoltaja liukenee vastuusta tai yksinhuoltajuus on yhteinen päätös. Toki on paljon myös muita syitä, kuten päihteet tai väkivalta, jolloin yksinhuoltajuus on ainut vaihtoehto. On myös mahdollista, että halutaan hankkia lapsi yksin ihan tietoisesti, jolloin yksinhuoltajuuskin on tietoinen valinta. Minun kohdallani raskaus ei ollut suunniteltu, minulla ei ole kumppania, joten yksinhuoltajuus tulee minulle mukana päätöksestäni pitää lapsi.

Yksinhuoltajuus on yksi tapa muodostaa perhe. Yksi voi olla kahden vanhemman ydinperhe ja yksi taas uusioperhe. Perheet ovat hyvin monimuotoisia, eikä ydinperhe ole ainut oikea tapa kasvattaa lapsi. Meidän yhteiskunnassamme sitä vaan kovasti arvostetaan ja vaalitaan, vaikkei se välttämättä takaa lapselle parasta kasvuympäristöä. Ydinperhe on arvo, josta haluamme pitää kiinni. Onnellisuus ja hyvä lapsuus eivät kuitenkaan tarvitse äitiä ja isää, ydinperhettä ja yhteistä kotia.

Rakkautta ja läsnäoloa voi tarjota jokainen perhemalli. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla perhe. Meillä on yksinhuoltaja-äitejä, yksinhuoltajaisiä, uusioperheitä, yhteishuoltajuuden jakavia vanhempia, kahden isän ja kahden äidin perheitä, sijaisperheitä, adoptioperheitä ja kaikki ne ovat yhtä hyviä kasvuympäristöjä lapselle. Lapsi tottuu omaan ympäristöönsä ja omaksuu sen normaalina, lapselle perhe on perhe, oli sen muoto mikä tahansa. 

Minäkin aina ennen haaveilin olevani hyvässä parisuhteessa, ehkä naimisissakin ennen lapsen saamista. Haaveilin siitä klassisesta perheidyllistä, ydinperheestä omakotitaloineen ja autoineen. Nyt minun on pitänyt laskeutua alas vaaleanpunaisen pilven päältä ja kohdata todellisuus. Minusta tulee perhe, minusta ja tulevasta lapsestani. Meistä tulee perhe. Ja minusta on suuri kunnia saada huolehtia, rakastaa ja kasvattaa juuri tätä lasta. Yksinhuoltajuus ei pelota minua, minä näen sen voimana. Se on upea tehtävä, arvokas tehtävä, johon minut on valittu. Toivon, että asenne yksinhuoltajia kohtaan muuttuu ja perhe nähdään paikkana rakkaudelle. Rakkaus tekee perheen!

Iida Åfeldt
Iidan matkassa -blogi
@iidanmatkassa Instagramissa