Vappuun kuuluu tuoreet munkit ja raikas sima

Vappu on iloinen koko perheen juhla, joka merkitsee useille kevään saapumista. Vapun perinteisiä tunnusmerkkejä ovat iloisenväriset serpentiininauhat, ilmapallot sekä tietysti sokeroidut munkit, jotka voidaan valmistaa yhdessä lasten kanssa.

Me jollyroomilaiset haluamme jakaa teille herkullisen munkkireseptin, josta valmistuvat munkit koko perheelle. Munkkien paistaminen kannattaa jättää aikuisten hoidettavaksi, mutta esimerkiksi taikinan vaivaaminen ja munkkien sokerointi onnistuvat mainiosti yhdessä lapsen kanssa.

 

Munkit2.jpg

Kuvalähde: dansukker.fi

Näin valmistat herkulliset vappumunkit:

Munkkitaikina
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 munaa
n. 15-16 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Paistamiseen
n. 1 l rypsiöljyä

Pinnalle
Hienoa sokeria


Valmistusohje

1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon munat, sokeri, suola, kardemumma ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta loput jauhoista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää viimeisenä voisula taikinan joukkoon.

2. Anna taikinan kohota liinan alla 45 minuuttia tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

3. Leivo taikinasta tanko ja tee taikinasta pikkupullia. Jos haluat tehdä munkkirinkilöitä, paina pullan keskelle sormella reikä ja pyörittele reikää isommaksi.

4. Siirrä pullat uunipellille, jossa on leivinpaperi ja kohota pullia liinan alla vielä 20 minuuttia. Huomiothan, että munkit kasvavat vielä sekä kohottamisen että paiston yhteydessä!

5. Laita teräskattiaan öljyä sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Jos sinulle ei ole paistomittaria, voit kokeilla öljyn lämpötilaa pienellä taikinanpalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pieni taikinanpala paistuu kypsäksi minuutissa. Jos öljy on liian kylmää, taikinapala painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä munkki taas kypsyy ainoastaan ulkopuolelta.

6. Paista muutama munkki kerrallaan ja käännä munkit paiston puolivälissä, kun munkin toinen puoli on ruskistunut sopivasti. Kun munkin molemmat puolet ovat kypsyneet, nosta munkki reikäkauhalla talouspaperin päälle jäähtymään. Pyörittele kuumia munkkeja sokerissa heti, kun pystyt käsittelemään munkkeja sormissasi. Pyörittele munkkia niin kauan, että sokeria on tarttunut joka puolelle. Muista vaihtaa sokeri muutaman munkin välein, sillä rasvaisena sokeri tarttuu huonommin.


Tarjoile munkit yhdessä siman kanssa ja nauti!


Vinkkejä
• Saat raikkautta perinteisiin munkkeihin lisäämällä taikinaan raastettua sitruunan- tai appelsiininkuorta.
• Voit pyöritellä munkkia talouspaperin päällä paiston jälkeen, jolloin ylimääräinen rasva imeytyy paperiin.
• Älä kaada öljyä viemäriin, vaan kaada se tiiviiseen astiaan ja hävitä se sekajätteen mukana.
• Voit myös sokeroida munkit käyttäen apuna paperipussia, jossa on sokeria.