Snuza Hero – Pidä silmällä lapsesi unta!

Joillekin lapsille elämän alku ei ole helppo, ja silloin he saattavat tarvita lisäapua erityisesti hengittämisessä nukkuessaan. Nykyään on onneksi olemassa monia tuotteita, jotka helpottavat ja auttavat vanhempien arkea. Samalla ne tuovat turvaa arvaamattoman arjen keskelle. Snuza Hero on juuri tällainen tuote, ja me kerromme miksi!

Vanhempana sitä tulee helposti huolehtineeksi oman pienokaisen hyvinvoinnista, ja usein sitä toivookin, että voisi koko ajan olla lapsen vierellä vahtimassa. Snuza Hero tekee lapsen vahtimisesta aiempaan helpompaa. Snuza Hero on liike- ja hengitystunnistin, joka kiinnitetään lapsen vaippaan. Silmänterän ollessa untenmailla Snuza Hero vahtii lapsen liikkeitä ja hengitystä, ja hälyttää mikäli hengittämisestä tulee epätasaista, heikkoa tai mikäli se loppuu kokonaan.

Laite toimii siten, että mikäli se ei havaitse hengitystä yli 15 sekuntiin, laukaisee se värinähälytyksen. Värinän on tarkoitus aktivoida pienen vauvan keho heräämään ja hengittämään. Jos laite ei 5 sekuntia värinähälytyksenkään jälkeen havaitse liikettä, hälyttää laite äänihälytyksen ja varoittaa vanhempia!

  • Tuotetta voidaan käyttää myös yhdessä nukkuvien kaksosten ja keskosena syntyneiden lasten unen valvomiseen.
  • Tuote painaa vain 31 grammaa.
  • Ei vaadi sähköjohtoja tai latausta.
  • Helppo ottaa mukaan matkalle.
  • Vaihdettavat patterit. Laitteessa oleva patterin kuva alkaa vilkkua, kun patteri on aika vaihtaa.
  • Voidaan käyttää yhdessä itkuhälyttimen kanssa.

2.jpg 

Kuinka liiketunnistin otetaan käyttöön?

Paina ON näppäintä ja aseta hälytin tasaiselle alustalle. Älä sen jälkeen koske hälyttimeen, sillä Snuza Hero suorittaa kalibrointia, ja se ilmoittaa, kun se on valmis. Kun kalibrointi on valmis, voit kiinnittää laitteen vauva vaippoihin, jolloin Snuza Hero alkaa heti tarkkailla lapsen liikkeitä. Jokainen Snuza Heron rekisteröimä liike näkyy se näytöllä vihreän lampun vilkkumisena.

Minkä ikäisille hälytin sopii?

Suosittelemme, että hälytintä käytetään, kunnes lapsi on 1-vuotias.

Miten ja mihin hälytin kiinnitetään?

Snuza Hero kiinnitetään vaippaan. Laitteen liikesensori sijaitsee sen violetin muoviosan päässä, ja siksi tämän osan on oltava vasten vauvan vatsaa sekä mahdollisimman lähellä napaa. Sensorin ja ihon välissä voi olla ohut vaatekerros. Kiinnitäthän kuitenkin huomiota siihen, että sensorilla on oltava tarkka yhteys lapsen vatsaan ja sen liikkeisiin.

Miten hälytin toimii, jos lapsi nukkuu vatsallaan?

Mikäli vauva tykkää nukkua vatsallaan, asetetaan hälytin vaippaan siten, että sensori on kiinni lapsen kyljessä. Tällä tavalla asennettuna hälytin saattaa aluksi antaa virheellisiä hälytyksiä, mutta muutaman kokeilukerran jälkeen löydätte varmasti kohdan, josta hälytin rekisteröi vatsallaan nukkuvan vauvan liikkeet oikein.

Vatsallaan nukkuvan lapsen kohdalla on otettava huomioon, että mahdollisen äänihälytyksen tullessa hälytyksen ääni saattaa olla heikko, koska lapsi ja peti peittävät kaiuttimen. Tällöin hälyttimen kanssa kannattaa käyttää erillistä itkuhälytintä, joka vahvistaa hälyttimen ääntä siten, että varmasti kuulette sen.

Kuinka turvallinen hälytin on?

Snuza Hero on lääkinnällisesti testattu, siinä on vain pieni patteri, se ei lähetä signaaleja tai säteilyä eikä siinä näin ollen ole mitään sivuvaikutuksia. Ainoa asia, mitä Snuza Hero tekee on vilkkuu, värisee ja pitää tarvittaessa ääntä, joten se on varmasti turvallinen kaikista pienimille!

 

Iso halaus teille kaikille! ❤

 

Lähteet
http://babynord.se/baby-och-barn/snuza
@juliaser