Lucia-asut & Tonttupuvut

Joulukuu tuo mukanaan lukuisia juhlia ja odotusta. Lucian päivää vietetään vuosittain 13. joulukuuta. Lucia-neito valkoisine vaatteineen, päällään punainen vyö sekä kynttiläkruunu päässään tuo valoa talven pimeyden keskelle. Joulukuussa aloitetaan myös kunnolla joulun odotus, jolloin pienet tontut hyppivät ikkunoiden alla. Jollyroomista saat sekä Lucia-asut että tonttupuvut joulukuun juhlallisuuksiin!

Lucia-puvut ja tonttupuvut joulun juhlallisuuksiin

Ruotsissa alkanut ja sieltä Suomeenkin levinnyt Lucia-juhla tuo valon joulun pimeyteen. Toisinaan sanotaankin, että joulu alkaa Lucianpäivästä. Vanha perinne ihastuttaa niin lapsia kuin aikuisiakin päiväkodeissa ja kouluissa, ja vuotuinen Lucia-neidon valinta on monella lapsella yksi joulunodotuksen kohokohdista. Kauniit Lucia- ja tähtipoikapuvut ovat hauska lisä lasten vaatekaappiin, sillä asut ovat monikäyttöisiä ja helposti muokattavissa sopiviksi muihin juhliin tai miksei vaikkapa naamiaisasuksi!

Lastenvaatteet ja muut lapsiperheen tuotteet edullisesti Jollyroomilta

Me täällä Jollyroomilla arvostamme perheen yhteistä aikaa. Niinpä olemmekin halunneet tehdä ostosten tekemisestä yksinkertaista ja vaivatonta luomalla valikoiman tuotteita vain markkinoiden parhailta tuotemerkeiltä. Joulunajan odotuksessa hauska joulukalenteri helpottaa laskemaan päiviä aattoon, ja mieluinen mekkojoulujuhlaan löytyy takuulla meiltä. 

Tutustu tuotevalikoimaamme, ja tee löytöjä! Takaamme tuotteillemme hintatakuulla netin parhaat hinnat sekä 365 päivän avoimen kaupan.