•  

    Opas

    Ensimmäinen lapsi

    Odotatteko ensimmäistä lastanne? Ei syytä huoleen, autamme teitä selvittämään, mitä kaikkea tarvitaan uutta perheenjäsentä varten. Ennen synnytystä on ajateltava monia asioita, kaikkea valmisteluista ja tunnemyrskyistä hankittaviin tuotteisiin, joita äiti ja vauva tarvitsevat. Jotta te voitte keskittyä nauttimaan jännittävästä vauva-ajasta, olemme koonneet hankintalistan vauvalle tarvittavista asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon ennen ensimmäistä lastanne.

     

  • Matkustaminen

    Vauvakuplan puhkeamisen jälkeen uloslähteminen alkaa tuntua houkuttelevalta. Monien vanhempien mielestä ensimmäinen kävelyretki uuden tulokkaan kanssa on jännittävä hetki. Onneksi on saatavilla monenlaisia apuvälineitä, joilla vastasyntyneen kanssa liikkuminen onnistuu helposti. Käytännölliset lastenvaunut ja turvakaukalo tulevat käyttöön jo matkalla synnytysosastolta kotiin. Vauva-arkea voi helpottaa myös kätevällä hoitolaukulla, kantorepulla tai -liinalla ja lastenvaunuihin sopivalla lämpöpussilla.

  • Lastenvaunut

    Raikkaassa ilmassa ulkoilu tekee hyvää sekä sinulle että lapsellesi. Jotta ulkoilu sujuisi mukavasti, löydät meiltä laajan valikoiman lastenvaunuja, joiden joukosta löydätte takuulla juuri teidän perheellenne sopivan mallin.

    Valittavana on lukuisia erilaisia vaunumalleja käytännöllisistä yhdistelmävaunuista ja sisarusvaunuista ketteriin matkarattaisiin ja aktiiviselle perheelle sopiviin pyöräkärryihin. Valikoimassamme on useita tunnettuja tuotemerkkejä, joiden testivoittajavaunut ovat omiaan tekemään lapsen kanssa liikkumisesta mahdollisimman sujuvaa. Meiltä saat myös lämpöpussit, jotka pitävät lapsen lämpimänä kylmässä säässä-

    Tutustu myös kattavaan lastenvaunuoppaaseemme, joka auttaa sopivan mallin valinnassa!

    Katso kaikki valikoimamme lastenvaunut

  • Turvaistuimet

    Lapsenne turvallisuus automatkoilla on ensisijaisen tärkeää, minkä vuoksi löydät meiltä laajan valikoiman markkinoiden turvallisimpia ja laadukkaimpia turvakaukaloita. Suosittelemme vahvasti, että lapsi matkustaisi selkä menosuuntaan päin mahdollisimman pitkään, vaikka osan malleista voikin asettaa kasvot menosuuntaan päin jo aikaisemmassa vaiheessa.

    Muistattehan, että turvakaukaloilla ja -istuimilla on parasta-ennen-päiväys, ja niiden turvallisuus heikkenee ajan myötä. Tämän vuoksi suosittelemme, että hankitte turvakaukalon uutena käytetyn sijaan.

    Tutustu myös kätevään turvaistuinoppaasemme, joka esittelee eri turvaistuintyypit ja huomioon otettavat ohjeistukset!

    Katso kaikki valikoimamme turvaistuimet 

  • Kantoreput & Kantoliinat

    Lastenvaunut voivat käytännöllisyydestään huolimatta tuntua tietyissä tilanteissa kömpelöiltä, eikä turvakaukaloakaan jaksa kantaa kovin pitkiä matkoja kerrallaan. Tuolloin avuksi kannattaa ottaa kätevä kantoreppu tai kantoliina, jolla voit kantaa lastasi helposti ja pitää molemmat kätesi vapaina. Kiireisessä vauva-arjessa tästä ominaisuudesta ei ainakaan ole haittaa!

    Katso kaikki valikoimamme kantoreput ja -liinat 

  • Hoitolaukut

    Vauvan kanssa liikuttaessa mukana on hyvä olla ainakin vaipanvaihtotarvikkeet, kosteuspyyhkeitä ja vauvalle sopivaa ruokaa. Useilla taskuilla ja lokeroilla varustettu hoitolaukku auttaa pitämään kaiken tarvittavan siististi järjestyksessä. Valikoimastamme löydät useita erilaisia hoitolaukkuja ja hoitoreppuja, joista monet voi myös ripustaa vaunujen työntöaisaan.

    Katso kaikki valikoimamme hoitolaukut 

  • Hoitoalustat

    Helposti puhtaaksi pyyhittävä hoitoalusta helpottaa vaipanvaihtoa. Valikoimastamme löydät sekä paksut hoitoalustat kotiin että kokoontaitettavat, hoitolaukkuun mahtuvat alustat, joiden avulla vaihdat vauvan vaipan siististi missä vain.

    Katso kaikki valikoimamme hoitoalustat 

  • Vaunutarvikkeet

    Kätevien vaunutarvikkeiden avulla teet vaunuajeluista entistäkin mukavampia sekä sinulle että lapsellesi. Valikoimastamme löydät lukuisia yleismallisia lisätarvikkeita, kuten hyttysverkkoja, sadesuojia, turvakaukalon adaptereja, seisomalautoja, vaunusuksia ja aurinkovarjoja. 

    Katso kaikki valikoimamme vaunutarvikkeet 

  • Imetys ja ruokinta

    Alkuaikoina ei niinkään tarvitse miettiä vauvan ruokavaihtoehtoja, vaan ennemmin valita imetyksen ja pulloruokinnan väliltä. Riippumatta siitä kummin valitset, kannattaa sitä varten hankkia kunnolliset välineet, joiden avulla ruokailuhetket sujuvat mukavasti.

  • Imetystarvikkeet

    Imetykseen on saatavilla monenlaisia apuvälineitä, jotka helpottavat sekä äidin että vauvan imetyshetkeä. Valikoimastamme löydät sekä manuaaliset että sähkökäyttöiset rintapumput. Suosittelemme sähkökäyttöistä laitetta, jos tarkoituksena on käyttää sitä säännöllisesti. Satunnaiseen käyttöön manuaalinen rintapumppu riittää loistavasti. Imetyksen avuksi kannattaa hankkia myös imetystyyny, rinnanhoitotuotteita ja rinnanlämmitin.

    Katso kaikki valikoimamme imetystarvikkeet 

  • Imetysvaatteet

    Vauvan nälkää ei aina pysty ennakoimaan, vaan se voi iskeä vaikkapa silloin, kun syöt illallista ravintolassa, olet kävelyllä tai istut bussissa. Nykypäivänä on itsestäänselvyys, että saat imettää kaikkialla, mutta tavalliset vaatteet voivat tehdä sen vaikeaksi. Sen vuoksi löydät meiltä laajan valikoiman imetysvaatteita, joiden avulla imetys käy ongelmitta myös julkisella paikalla.

    Katso kaikki valikoimamme imetysvaatteet 

  • Imetystyynyt

    Imetystyyny on kätevä apuväline, joka antaa tukea sekä vauvalle että imettävälle äidille. Tyyny lievittää käsivarsiisi, hartioihisi ja selkääsi kohdistuvaa rasitusta ja luo samalla mukavan makuupaikan vauvallesi. Valikoimastamme löydät imetystyynyjä lukuisissa eri malleissa, joiden joukosta voit valita juuri itsellesi sopivan mallin.

    Katso kaikki valikoimamme imetystyynyt 

  • Leikkiminen

    Pienet lapset suhtautuvat ympäröivään maailmaan uteliaasti ja tutkivat mielellään eri asioita – myös suullaan. Alle kolmivuotiaille lapsille suunnatut lelut hyväksytään siksi erityisen tiukkojen turvallisuusvaatimusten mukaan. Valitse suosikkisi mobileiden, purulelujen, leikkimattojen ja muiden aisteja kehittävien aktivointilelujen joukosta. 

  • Leikkimatot

    Leikkimatolla vauva voi makoilla ja ihastella yläpuolella roikkuvia pehmoleluja ja värikkäitä hahmoja. Lelut on asetettu turvalliselle korkeudelle, jotta lapsi voi rauhassa kurotella niitä kohti ilman vaaraa. Leikkimatto viihdyttää vauvaa ja toimii samalla lyhytaikaisena lapsenvahtina.

    Katso kaikki valikoimamme leikkimatot 

  • FBG-Öppetköp.png

    365 päivän avoin kauppa tuo turvaa

    Tiedämme, että joitakin ostopäätöksiä voi olla vaikea tehdä ennen vauvan saapumista. Sopivan koon, värin ja mallin valinta voi tuottaa ongelmia ennen kuin tapaa oman lapsensa. Siksi tarjoamme tuotteillemme 365 päivän avoimen kaupan, jotta voit alkaa valmistautua vauvan tuloon hyvissä ajoin ja tehdä hankintoja turvallisin mielin.
     

  • Kotona

    Monet asiat elämässä muuttuvat lapsensaannin myötä, ja koti on yksi niistä. Uuden perheenjäsenen tuloon on varauduttava etukäteen. Ohessa muutama ehdotus ja vinkki, joiden hankkiminen helpottaa vauva-arkea huomattavasti.

  • Nukkuminen

    Yksi lastenhankinnan haastavimmista puolista on unettomat yöt, jos vauva ei halua nukkua. Sen vuoksi on tärkeää luoda vauvalle hyviin yöuniin kannustava nukkumapaikka sopivalla sängyllä ja sänkytarvikkeilla.

    Kaikkein pienimmälle kannattaa hankkia pinnasänky, kehto tai sivuvaunusänky. Jos vauva nukkuu samassa huoneessa vanhempien kanssa, pienikokoinen kehto tai sivuvaunusänky on hyvä valinta. Omassa huoneessa nukkuvalle vauvalle sopii puolestaan perinteinen pinnasänky, jota hän voi käyttää jopa kolmivuotiaaksi asti. Osassa pinnasängyistä toinen pitkä laita on laskettavissa, mikä helpottaa lapsen nostelua.

    Pienet vauvat tykkäävät ahtaasti ja turvallisesti aivan kuin äidin vatsassa. Tämän vuoksi hän viihtyy hyvin unipesässä tai pitkulaisen tyynyn ympäröimänä. Kovareunaiseen kehtoon tai pinnasänkyyn voi laittaa pehmikkeeksi reunapehmusteen, joka suojaa lapsen käsiä ja jalkoja kovilta laidoilta. Yön ajaksi vauvan voi pukea kätevään unipussiin, joita on saatavana useassa eri paksuudessa, ja lisälämpöä voi tuoda torkkupeitolla. Tutustu myös uniriepuihin ja harsoihin, jotka ovat turvaa tuovia unikavereita pienelle vauvalle.

    Katso kaikki valikoimamme sängyt ja sänkytarvikkeet 

     

  • Nukkuminen

    Kaikki tuoreet vanhemmat tietävät, että yksi vaikeimmista asioista lastenhankinnassa on levottomista öistä johtuva unenpuute. Tämän vuoksi kannattaa panostaa vauvan nukkumisolosuhteisiin hankkimalla hänelle hyvä sänky ja pehmeät luomupuuvillalakanat. Valikoimastamme löytyy monenlaiset pinnasängyt ja kehdot sekä suloiset unipesät ja mooseskorit, jotka sopivat loistavasti vastasyntyneelle. Muistattehan hankkia myös lämpimät viltit vauvalle.

    Katso kaikki valikoimamme sängyt ja sänkytarvikkeet 

  • Tutit ja tuttinauhat

    Tämä voi tuntua itsestään selvältä, mutta vauvan tuloon kannattaa varautua hankkimalla useita tutteja. Niillä on uskomattoman rauhoittava vaikutus vauvoihin, joten on suositeltavaa pitää tutti aina käden ulottuvilla. Meiltä löydätte laajan valikoiman tutteja monessa eri värissä ja mallissa, joista voitte valita mieleisenne.

    Psst! Pienillä vauvoilla on taipumus pudottaa tutti suustaan, joten suosittelemme hankkimaan lisäksi tuttinauhan.

    Katso kaikki valikoimamme tutit ja tuttinauhat 

  • Itkuhälyttimet

    Ensimmäiset kuukaudet uuden perheenjäsenen kanssa ovat mullistavaa ja tunteikasta aikaa. Onneksi voitte ottaa avuksi itkuhälyttimen, jonka avulla pysytte perillä vauvanne liikkeistä myös ollessanne eri huoneissa. Löydätte meiltä paljon erilaisia itkuhälyttimiä, joissa on hyvä äänenlaatu, pitkä kantavuus ja monia käteviä toimintoja.

    Katso kaikki valikoimamme itkuhälyttimet 

  • Sitteri

    Sitteri on kätevä apuväline tilanteissa, joissa haluatte varmistua vauvan pysyvän hetken aikaa turvallisesti paikoillaan. Vauva viihtyy sitterissä hyvin värikkäiden lelujen ja keinutoiminnon ansiosta. Jollyroomilta löydätte sekä klassiset että sähkökäyttöiset sitterit, joista voitte valita mieleisenne.

    Katso kaikki valikoimamme sitterit 

  • Hoitopöydät

    Jotta vaipanvaihto sujuisi hygieenisesti ja käytännöllisesti, hoitopöydän hankinta on melkein välttämätöntä. Jollyroomilla on laaja valikoima hoitopöytiä ja hoitoalustoja useissa eri malleissa ja väreissä, joista voitte valita juuri omaan kotiinne sopivan vaihtoehdon.

    Katso kaikki valikoimamme hoitopöydät 

  • Vauvan vaatteet

    Säätilan mukaan pukeutuminen on erityisen tärkeää pienille lapsille. Vauvallenne kannattaa hankkia pehmeistä materiaaleista valmistettuja, käytännöllisiä vaatteita, jotka eivät rajoita liikkumista. Jollyroomilta löydätte paljon ihania vauvanvaatteita!

  • Mukavat vaatteet sisätiloihin

    Meidän mielestämme vauvanvaatteiden tulee olla käytännöllisiä ja mukavia. Vastasyntynyt on helppo pukea bodyihin ja potkupukuihin, joiden näppärät nepparikiinnitykset tekevät vaipanvaihdosta nopeaa ja kätevää. Meiltä löydätte lisäksi värikkäitä ja mukavia housuja, pyjamoita, paitoja, sukkia ja pipoja vauvallenne tunnetuilta tuotemerkeiltä.

    Katso kaikki valikoimamme lastenvaatteet 

  • Hygienia 

    Vauva-arjessa vaippojen, lian ja ruoantähteiden syntymistä ei voi estää. Onneksi saatavilla on monia käytännöllisiä apuvälineitä, jotka helpottavat vaipanvaihtoa, kylpyhetkiä ja tavallisia vauva-arjen askareita.

  • Vaipparoskikset

    Tuoreet vanhemmat huomaavat varsin nopeasti, kuinka ihanalta käytetty vaippa voi haista. Sen vuoksi kunnollinen vaipparoskis on hintansa arvoinen hankinta. Vaipparoskikset on suunniteltu lukitsemaan hajut erityisiin vaippapusseihin, jolloin kotinne pysyy hajuttomana.

    Katso kaikki valikoimamme vaipparoskikset 

  • Kylpyhetki

    Alkuaikoina tapahtuu asioita, joiden vuoksi vauvaanne pitää pestä usein. Suosittu apuväline kylpyhetkiin on kunnollinen, ergonomisesti muotoiltu kylpyamme, jossa vauvanne pystyy istumaan ja makaamaan mukavasti ja turvallisesti. Kylpyammeen lisäksi suosittelemme lämpömittaria, jolla voitte varmistaa kylpyveden olevan sopivan lämpöistä pienelle vauvalle.

    Katso kaikki valikoimamme kylpyammeet